Viime päivinä pilvien takaa tirkistellyt aurinko on nostanut mielialaani kummasti, ei nyt sillä että olisin mitenkään sen kummemmin masistellut. Sään lisäksi muutama muukin juttu on kuitenkin piristänyt päiviäni.
1. 10 Things I Hate About You (1999)
Tiedän, tiedän. Korni ja ennalta-arvattava elokuva. Mutta kun mulle tulee niin hyvä mieli siitä. Muistan kun katsoin tätä vuokravideolta kuumeessa joskus kuudennella luokalla ja huokailin ihastuneena. Voi minua. Meillä oli ala-asteella kunnon tollanen suositut vastaan erilaiset asetelma, joka minulle, vannoutuneelle pikku-rokkarille, aiheutti usein kovan ulkokuoren alla pahan mielen. On jotenkin niin helpottavaa ajatella että ne ajat ovat niin kaukana takanapäin. Voiko joku sitäpaitsi väittää etteikö tämä kohtaus ylisokerisuudestaan huolimatta olisi ihan uskomattoman sympaattinen?
2.Hyvä musiikki, kuten aina. Tällä hetkellä repeatilla pyörivät mm.
Johnny Cash-Hurt Niin hieno biisi. Olen sen verran myöhäisherännäinen että tutustuin Cashin musiikkiin vasta Walk the Linen myötä, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan.
Bob Dylan-I want you Tätä olen nyt I'm not there -huumastani johtuen soittanut aika ahkerasti. Aamut ei enää lähde käyntiin ellen ripsarin kanssa säheltäessä pääse laulamaan "I want you soooo bad".
Kings of Convenience-I'd rather dance with you Tasokasta hyvän mielen musiikkia. Lyriikat saavat mut aina virnuilemaan ja musiikkivideollakin on loistomeininki.
Don McLean-American pie American piesta kuuluu tietysti kuunnella tätä melkein yhdeksänminuuttista alkuperäisversiota joka on huomattavasti Madonnan 2000-luvun pikakelausversiota sielukkaampi. Tämänkin sanoitukset iskee muhun. "The three men I admire the most, Father, Son and the Holy Ghost, they took the last train for the coast the day the music died."
3.Tuomas Enbuske asiallisena radiosetänä
Fanitin Enbuskea silloin joskus Faroutin aikoihin ja pakko sanoa että on kiva nähdä hänen päässeen hieman Vallu Valpiota pidemmälle elämässään. Vaikutan nyt varmaan ihan fossiililta kun myönnän kuuntelevani Radio Peilin keskusteluohjelmia, mutta etenkin tänään aihe oli todella mielenkiintoinen, tuo eduskunnan ahdistelujupakka nimittäin. Enbuske osasi keskustella todella taitavasti argumentoiden, kun taas vieraat olivat toisinaan vähän hakoteillä mutu-tuntumansa ansiosta. Tässä puhuu siis tyttö joka rakastaa rakentavia väittelyitä!
4. Lahjakkaat ihmiset Todelliset lahjakkuudet ovat oikeasti harvassa, mutta rakastan katsella ihmisiä jotka ovat kiistattoman taitavia siinä mitä tekevät. Esimerkiksi I'm not there -elokuvaa katsellessani en voinut olla ihailematta erityisesti Cate Blanchettin, Heath Ledgerin ja Charlotte Gainsbourgin (kuvassa) täydellistä heittäytymistä rooleihinsa. Käsikirjoitus voi olla kuinka upea tahansa, mutta jos näyttelijä ei anna sille kaikkeaan, ei koskettavaa elokuvaa yksinkertaisesti voi syntyä. Lahjakashan voi olla ihan missä tahansa, vaikka sitten piirtämisessä, tiskaamisessa, vaatteiden yhdistelyssä tai ihmissuhteissa ja mihin vain voi suhtautua täydellisellä tunteen palolla. Niin minäkin haluan elämäni elää.
5.Nanso Ennen en tykännyt merkistä yhtään, mutta olen todennut että naurettavan pienellä tuunauksella ja mielikuvitusta käyttämällä löydän laadukkaita ja helppoja vaatteita. Eikä ne todellakaan ole turhan kalliita, kyllä Nanson trikoo aina Henkkamaukan rättien kankaat voittaa!
6. Uudet kultaseni Ostin Ziosta nämä Pura Lopezin kengät jo vähän aikaa sitten mutten ole sääoloista johtuen uskaltautunut vielä käyttämään niitä, 9 sentin koroissa kun ei liukkaalla tai loskassa paljon uskalla kulkea, tai en minä ainakaan. Tiedän että popot maksoivat aika reippaasti ja että mua saatetaan taas luulla maksulliseksi naiseksi (eipä olisi eka kerta, mikä jengiä vaivaa?), mutta rakastuin syvästi ja se myyjäkin sanoi että ne sopii mun tyyliin (täysin vilpitön kommentti, näin haluan uskoa). What's a girl to do?
Mitkä asiat ovat ilahduttaneet sinun päiviäsi viime aikoina?
Love is in the air.
Nyt riitti.
Syy on yksinkertaisesti se, että edellänmainitsemieni tahojen toiminta on täysin omien moraalikäsitysteni vastaista. Ihmisille tulisi suoda oikeus tietynlaiseen intimiteettiin. Näyttelijät ja muusikot ovat julkisuudessa ainoastaan ammattiensa vuoksi. Julkisuusarvoa pitäisi siis olla ainoastaan sillä väylällä joka on tuonut heidät ihmisten tietoisuuteen, ei millään epäoleellisilla seikoilla. Heidän lapsensa, koiranulkoilutusasunsa tai roskiensa sisältö eivät ole asioita joita meidän kaikkien tarvitsee tietää pystyäksemme arvostamaan heidän työtään. Niin kauan kuin ihmiset eivät tekemisillään aiheuta vahinkoa muille, eläimille tai ympäristölle, minulle on aikalailla sama mitä he vapaa-aikanaan
puuhailevat.
On hyvin kyseenalaista tehdä julkisuuden henkilöiden vaikeistakin asioista -kuten avioeroista, alkoholismista, huumeiden käytöstä tai jopa kuolemasta, yleistä viihdettä- jotain, mitä päivitellä kavereiden kanssa. On olemassa asioita joita kenenkään ei pitäisi joutua käsittelemään koko maailman edessä, ne ovat todennäköisesti tarpeeksi ahdistavia muutenkin.
Tunkeilulle ei voi sitäpaitsi esittää mitään naurettavaa uteliaisuutta parempaa syytä. Julkkiksista löytyy paljon heidän itsensä hyväksymää materiaalia. Lehtien kuvausten ja haastatteluiden lisäksi esim. punaisilta matoilta ja tapahtumista räpsittyjä kuvia, TV-haastatteluja yms. löytyy vaikka millä mitalla. Eihän sinustakaan oteta valokuvia kun olet viemässä roskia verkkareissa huonona tukka- ja naamapäivänä. Vihaan muotilehtiä joissa juuri tuollaisia kuvia arvostellaan. Ihan kuin rumat olovaatteet tekisivät kenestäkään piirun vertaa huonompaa ihmistä.
Rakastan julkkiksia jotka tuntuvat suhtautuvan omaan statukseensa jalat maassa -meinigillä. Esim. Cate Blanchettin tai Reese Witherspoonin en ole koskaan nähnyt avautuvan yksityiselämästään, vaan he pitävät työn ja perheen selkeästi erillään. Kammoan erityisesti Eva Longorian kaltaisia julkimoita jotka muistavat jokaisessa haastattelussa mainita ilmeisesti vain superjulkkiksista koostuvan kaveripiirinsä, jauhaa rivikaupalla shoppailuretkistään ja päätyä yksityiskohtaisiin kuvauksiin makuukammariseikkailuistaan. Ketä kiinnostaa? Aika monia, ikävä kyllä. Onneksi en itse kuulu siihen joukkioon.
Les Parapluies de Cherbourg
Jos haluat katsoa elokuvan joka paitsi inspiroi kauneudellaan, on myös oikeasti hyvä, klassikko suorastaan, on Cherbourgin sateenvarjot oiva valinta. Vuonna 1964 ensi-iltansa saanutta Jacques Demyn elokuvaa tähdittää uskomattoman kaunis Catherine Deneuve. Erikoista elokuvassa on se, että kaikki vuorosanat on laulettu. Tämä sai ainakin minut nauramaan muutamaan otteeseen. Autonkorjauskeskustelut ja 'Tässä postinne' -tyyppiset lausahdukset kuulostavat laulaen varsin omaperäiseltä! Vastapainona traaginen rakkaustarina tarjosi, ainakin minulle, myös muutamat hyvät itkut.
Itse katsoin elokuvasta vuonna 1990 remasteroidun version joka on ihanan värikylläinen. Elokuvan värimaailmasta innostuneena poikkesin tänään vanhoista tavoistani ja ostin vaaleanpunaisen hameen! En ehkä näytä ihan Catherine Deneuvelta, mutta kukapa näyttäisi?
Heath Ledger in memoriam
Tapanani on kuunnella aamuisin töihin valmistautuessani Huomenta Suomea enkä poikennut tavoistani tänäänkään. Uutislähetys, jossa kerrottiin Heath Ledgerin kuolemasta pysäytti minut täysin. Tiedän, maailmalla kuolee tuhansia ihmisiä päivittäin mitä traagisimmin tavoin, joten monien mielestä olen nyt tekopyhä, mutta se, että kuolleella ihmisellä on tietyt kasvot ja elämäntarina jota jollakin tavalla tunnen, tekee sen, että koen yllättävän kuoleman jotenkin paljon henkilökohtaisemmin. Ajattelen omaisia, Ledgerin vanhempia ja siskoa, jotka eivät saaneet henkilökohtaista suruviestiä, vaan joille tieto tuli sattumalta radiolähetyksessä, ajattelen Heathin pientä tytärtä joka ei koskaan tule tuntemaan isäänsä.
Tästä syystä suutuin todella, kun luin saman uutisen MTV3:n tekstiTV:n viihdesivuilta, jossa kerrottiin Ledgerin kuolleen huumeiden yliannostukseen, kun tämänhetkinen tieto kuolinsyystä on tahaton unilääkkeiden yliannostus. Voi olla, että tämä tieto muuttuu, mutta tuskinpa yksikään viihde/juorutoimittaja edes välittää totuudesta. Heath Ledger oli ehkä näyttelijä, mutta hän oli myös yksityishenkilö, jonka henkilökohtaisesta tragediasta halutaan nyt repiä mahdollisimman raflaavia otsikoita. Voin fyysisesti pahoin kun edes ajattelen niitä kaikkia juorutoimittajia jotka hierovat hykerrellen käsiään miettiessään nousevaa levikkiään. Maailmalla sodissa, itsemurhapommi-iskuissa ja tauteihin kuolleita ihmisiä ja Hollywood-näyttelijää erottaa yksi asia: heistä ei tehdä viihdettä, heidän yksityisyyttään kunnioitetaan. Heti kun medialle aukenee uusi mahdollisuus repostella julkisuuden henkilön elämällä tai kuolemalla, unohtuvat moraali ja vastuu. Dollarinkuvat silmissään toimittajat kirjoittavat soopaansa unohtaen täysin, että ehkä tällä henkilöllä on myös omaisia ja ystäviä, joita toimittajien suoranainen paskanjauhanta ei varmasti auta.
Toivon että ihmiset eivät toiminnallaan tukisi tällaista mediamallia. Meille Heath Ledger ei ollut ystävä, veli tai lapsi. Meille hän oli näyttelijä, joten parhaiten osoitatte kunniaa Ledgerin valitettavan lyhyelle elämälle ja uralle katsomalla hänen työtään, elokuvia joissa hän näytteli. Nuoren ihmisen kuolema aina on henkilökohtainen tragedia, tämä ei kuitenkaan ole meidän tragediamme. Älkää siis ravatko Seiskan, E!:n tai minkään muunkaan likaisia faktoja kaivelevan mediakanavan nettisivuilla, sillä siten tuette heidän moraalisesti oksettavaa toimintaansa.
"We, Heath's family, confirm the very tragic, untimely and accidental passing of our dearly loved son, brother and doting father of Matilda, who was found in a peaceful sleep in his New York apartment by his housekeeper at 3:30pm [New York Time]. We would like to thank our friends and everyone around the world for their kind wishes at this time. Heath has touched so many people on so many different levels during his short life, but few had the pleasure to truly know him. He was a down-to-earth, generous, kind-hearted, life-loving and unselfish individual who was an extreme inspiration to many. Please now respect our family's need to grieve and come to terms with our loss privately." Ledgerien tiedonanto, Wikipedia
Tyyliä videolla
Musiikkivideot ovat loistavia inspiraatiolähteitä. Videolta voi löytyä joko yksinkertaisesti siistejä vaatteita, yleisesti fiiliksiä herättävä tunnelma tai muuten vain hyvä asenne. En siis todellakaan selaile näitä kuin jotain vaatekatalogia. Tässä siis muutama omasta mielestäni erittäin innostava pätkä.
Nancy Sinatra- These boots are made for walking
Ihmiset jotka ovat itkeneet ruotsalaispimujen lyhyitä tunikoita eivät varmaan pidä tästä. Asenteella ilman housuja.
The Cardigans-I need some fine wine and you, you need to be nicer
Maailmankaikkeuden paras biisin nimi + Nina Perssonin lyömätön kengät ja letit -yhdistelmä. Cardiganssin kahden viimeisimmän levyn musavideot (kuten myös itse levyt) ovat muuten kaikki aivan ihania, kannattaa katsoa.
Feist-My moon, my man
Arvatkaa mitä teen kun menen seuraavan kerran lentokentälle?
Fergie-Clumsy
Fergie on ihanan lumppu. Älkää nyt käsittäkö väärin, mutta inhoan naisjulkkiksia jotka yrittävät jotenkin perustella hutsuiluaan. Fergie vaan vetää omaa juttuaan soperra mitään neitsyysvaloistaan tai siitä että "tää biisihän siis kertoo siitä et mä oon orja niinkun musiikille/jeesukselle/suklaalle. Ei täs siis mitään seksuaalista ollut". Nämä samat typyt ovat siis myös niitä jotka -hups- unohtivat laittaa pikkarit jalkaansa. Sitäpaitsi toi pinkki mekko on ihana!
Kelly Clarkson-Walk away
En muuten Clarksonia kuuntele, mutta Walk awayn video tuo aina hyvän mielen. Tekis vaan mieli tanssia! Tässä ei siis ole kyse vaatteista vaan tuhottoman hyvästä meiningistä ja asenteesta.
Ei innosta:
-Pinkiltä löytyy asennetta, jotkut biisitkin on hyviä, mutta se ylinäytteleminen+yksinkertaisesti rumat vaatteet ovat vaan aika luotaantyöntäviä.
-Britney Spears. Miksi mielenvikainen, alkoholin turvottama, kamapäinen tyttörukka pitää laittaa hyppimään puolialasti epätahtiin järkyttävän huonon musiikin tahtiin? Briitu tarvitsee rakkautta ja terapiaa, ei julkisuutta.
-Anna Abreulla on aina huonosti istuvia vaatteita, plus että tyttö näyttää siltä että katsonut liikaa MTV:tä ja omaksunut, erittäin epäedustavasti, kaikki mahdolliset maneerit. Toisaalta tyttö myös kuulostaa ihan samalta. Etenkin Ivory Tower on stailattu ihan päin perbeeriä.
Millaisen listan tekisit itse? Keiden videotyylit kiehtovat, keiden ärsyttävät?
1930s
Pakollinen nuukailu, swing, Fred Astaire, tiukat vyötäröt ja ryöpsähtelevät helmat, Hollywood, Greta Garbo, selästä avonaiset iltapuvut, vanhan korjaaminen ja itse tekeminen, 30-luvussa oli tyyliä!
Pipo päähän pakkasella
Olen katsellut tässä America's Next Top Modelin seitsemättä tuotantokautta (siinä syy nihkeään päivittelytahtiin) Youtuben välityksellä (kehdosta kuvanlaadusta huolimatta ANTM on maailman parasta viihdettä) ja ihastuin täysin Melrosen käyttämiin baskereihin ja beanieihin. Nainen oli muutenkin, joskus pelottavankin ylitsevuotavasti ilmentyneestä pirtsakkuudestaan huolimatta, yksi suosikeistani tuolta kaudelta.
Niin, niistä pipoista. Yläasteen alun muistan palelleeni paikoilla talvet ilman pipoa. Pahimpien pakkasten iskiessä kaivoin kaapista irvistellen jonkun vanhan reuhkan. En ajatellut että kirkuvan punaiset korvat olisivat jotenkin erityisen hehkeät, en vain yksinkertaisesti (muka) löytänyt itseäni miellyttävää pipoa. Turhaa murrosikäisen kiukuttelua, toteaa vanhempi ja fiksumpi minäni. Korvien palelluttaminen ei tosiaan ole tyylikästä ja pipo voi ehdottomasti olla muutakin kuin lämmike.
Oma suosikkini tällä hetkellä ovat beaniet. Pyrin olemaan aina asiallinen, mutta silti persoonallinen pukeutuja ja välttelen tiukkapipoisuutta (niin kirjaimellisesti kuin kuvainnollisestikin) viimeiseen asti, joten beaniet tuntuvat olevan ainakin minulle täydellinen valinta. Raja mauttoman löysäilijän ja kevyen bohoviban välillä on muuten ainakin omissa silmissäni, oman pukeutumiseni suhteen siis, hyvin ohut. Beanie, tennarit ja huppari: ei kiitos. Beanie, villakangastakki ja nilkkurit: nyt ja aina.
Viime aikoina myös tupsupipot ovat kavunneet kasarimauttomuudesta siistiksi jutuksi. Itse en niille lämpene, paitsi pulkkamäessä tai lasketellessa, jolloin neonvärit ja oman pääni kokoinen tupsu ovat todellakin SE juttu. Tupsupipot sopivat kyllä hyvin sellaiseen pillifarkkuskeittari-tyyliin, mutta etenkin huomiota herättävät tupsupipot toimivat vain reippaan asenteen kanssa. Ujoilla seinäruusuilla se on lähinnä huvittava, kikattavalla teinillä valloittavan nenäkäs.Mama taught me well. Muistakaahan että akryylipipoilla ei tee yhtään mitään (samahan pätee neuleisiin, kaulahuiveihin, lapasiin jne.). Teininä ärsytti, kun äiti aina syynäsi tarkkaan mistä matskusta pipoehdokas on tehty. Nykyään olen ihan samoilla linjoilla. Nukkainen päähine on järkyttävän näköinen. Itse investoin aina hieman kalliimpiin, laadukkaampiin pipoihin, joista on iloa moneksi talveksi. Ottaa sitäpaitsi päähän ostaa jotain kivaa, joka muuttuu muodottomaksi möykyksi jo muutamassa käytössä. Laadukas ostos on aina myös ekoteko ja kaupan päälle tulee hyvä mieli. Pipo päähän ja pihalle siis!
Ota kaikki irti luontoäidin antimista!
"I think the people who become the most famous aren't necessarily these genetic products of the weird American beauty ideal. I mean, all those Playboy bunny types. They're not filling seats in the theatre. " -Zooey Deschanel
"We're not all a size 2 and we're not all a size 0, and you know what? That's OK, because some of us like to eat!" -America Ferrera
Olen nähnyt turhan paljon syömishäiriöitä ja tarpeetonta laihdutussähläystä ja kuullut valittelua liian pienestä povesta tai olemattomasta lantiosta tässä viime aikoina. Luonnollisuus kunniaan! Olit sitten syntynyt vähän pyöreämpään varteen tai ihan luuviuluksi, kanna itsesi kunnialla. Hyvä itsetunto tekee kenestä tahansa upean. Hymyä huuleen ja mars ihmisten ilmoille!
I hate you so much right now.
Väänsin uuden ulkoasun ja jostain kumman syystä ton kuvan laatu on enemmän tai vähemmän kökkö täysin riippumatta siitä, mitä sille teen. Oon kokeillut giffin, jpgn ja jopa pgn:n, mutta mikään ei auta. Jos jollain on jotain ideoita niin ehdottakaa pois, en jaksa enää tänään painia sen kanssa. Kuvankäsittelyohjelmalla tosta kuvasta tuli just sellainen kuin halusinkin, tallennus tökkii sitten oikein urakalla. Mur. Ulkoasussa on siis ihanaisen The Cardiganssin laulaja Nina Persson. Villatakeilta tulee muuten kokoelmalevy tämän kuun lopussa, kaikki siis mars silloin levykauppaan!
Jotta tämä postaus ei ihan pelkäksi kiukutteluksi menisi, listaan asioita jotka ovat rikastaneet elämääni viime päivinä.
1. The Body Shopin kookos-tuotteet
Kylppäristäni löytyvät mm. rasva, käsienpesuaine ja kuorinta. Tulen hyvälle tuulelle aina kun käytän näitä, sillä kookos on aivan ihanaa kaikissa mahdollisissa muodoissaan. Miksei Suomesta voi saada Maraboun kookos-suklaata? Se on täydellistä! Ostan Body Shopista oikeastaan kaiken kosmetiikkani. Tulee hyvä omatunto kun puput ja hiirulaiset ei kärsi, voi kierrättää ja erittäin korkeatasoisia tuotteita. Ainoa miinus on se pirun Loreal...
2.Radiohead-In Rainbows
Olen lämmennyt vähän hitaasti Radioheadille. En oikein tiedä miksi, sillä esim. Karma Policea olen fiilistellyt ties kuinka kauan. Uusimman levyn ostin kuitenkin ihan muutaman biisin Stupidossa kuultuani, eivätkä rahat todellakaan menneet hukkaan. Upea levy.
3.JC
Taisin unohtaa tämän Ruotsi-listaltani. JC on varmaan ahkerimmin käyttämäni ketjuliike ja taisinpa muuten tehdä sieltä ainoat ale-löytöni: pari t-paitaa ja neuletakin. Aika villiä. Elokuvateattereissahan on viime aikoina pyörinyt JC:n loistava mainos, jossa ketjun ruotsalaisia työntekijöitä on kuvattu bilettämässä keskenään, arvatkaa vaan kenen vaatteisiin pukeutuneena? Siitäkin tulee jotenkin hyvälle tuulelle. Mietinpähän vaan, että mainos saattaisi olla aika eri näköinen, jos siinä olisi käytetty suomalaisia JCläisiä. Tai no joo, on ainakin Kampin ja Forumin JC:issä näkynyt toisinaan varsin hyvinpukeutuneita neitejä ja herroja.
4.Moko
Vajaa vuosi sitten omaan kämppään muuttaneena olen tietenkin hurahtanut sisustukseen varsin iloisesti. Mokosta tarttuu mukaan lähes aina jotain, vähintään kynttilöitä, joita kulutan hyvin ahkerasti. Etenkin tuoksukynttilät, erityisesti kookos, kahvi-karamelli ja vanilja-hunaja on tosi nam. Hintaa on varmasti enemmän kuin Tiimari-kamalla, mutta periaatteeni on, että laadusta voi ja pitääkin maksaa.
5.Lumi
Tänään satoi tänne pääkaupunkiseudullekin vihdoin lunta! Tätä on jo odoteltukin. Olen täällä onnesta soikeana liukastellut ja liiraillut. Pulkkamäkeen, jee!
Ps. Lisäsin pari päivää sitten tohon oikealle inspiraatio-kuvan jota vaihtelen (öö) inspiraation mukaan ja laskurin, joka on ehtinyt kivuta jo yli sataan. Kiitos kaunis kaikille lukijoille. Kommentoikaa vaan muuten rohkeasti! Saatan olla vähän tiukka täti, mutta en varmasti pure! :)
H&M goes Marimekko
"Minun näkemykseni mukaan nykypäivän Maritytössä on samoja ominaisuuksia kuin jo 60-luvulla. Silloin Marimekon vaatteisiin pukeutunutta naista kuvailtiin lehdistössä mm. seuraavasti: 'Marityttö ymmärtää modernia muotoilua, runoutta, abstraktia taidetta ja edistyksellistä jazzia.'"
Samu-Jussi Koski
Tiedän, että hiihdän tässä nyt auttamattomasti jälkijunassa, mutta olen lukenut Marimekon ja Hennes & Mauritzin yhteistyöilmoituksesta turhan monta naivia ja heppoisesti perusteltua puolesta-postausta. Tänään yksinkertaisesti keitti yli. Faktat ovat varmaan kaikkien tiedossa, joten en aio paneutua niihin. Tässä kuitenkin asian uutisointi Plaza-sivustolla.
Minusta yhteistyö on ihan vihonviimeinen asia. Suuri osa Marimekon brändiä on tae siitä, ettei tuotteita olen vääntänyt joku kiinalainen pikkutyttö sormet verillä, myrkyllisten kemikaalien pihistessä ympärillä. Hennesillä asian laita on sitten ihan toinen. Yhteistyö tuo Marimekolle näkyvyyttä, mutta saako se sitä brändilleen sopivalla tavalla? Jos haluan Marimekkoa, ostan Marimekkoa, en hennesrättejä joissa on Marimekon kuosi.
Vaatteita suunnitellaan Marimekolla aika lailla eri meiningillä kuin Hennesillä. Vähän kuin vertailisit Ikeasta ostettua sohvasänkyä Hästensin moottoroituun kaksimetriseen patjavuoreen. Hennesin on tarkoitus myydä hetkessä uuden trendin tieltä poistuvaa pintamuotia, Marimekko-kansa luottaa ennemminkin klassiseen omaan tyyliin kuin hetkellisiin muoti-ilmiöihin. Tottakai tietyt kaupalliset paineet ovat olemassa myös Marimekolle suunniteltaessa, mutta pitänee muistaa että, toisin kuin Hennes&Mauritzin kertakäyttökama, Marimekko on designia.
Mitä design oikeastaan on? Vaatteissa se tarkoittaa mielestäni suunnitelmallisuutta, tasokkaita materiaaleja, persoonallisuutta ja omintakeisuutta. Omaan mielikuvaani kuuluu myös se, että ihmiset, jotka ovat olleet mukana tuotteen tekoprosessissa saavat siitä ansaitsemansa palkan. Tämähän johtaa myös siihen, että hintalapussa komeilee vähän suurempi summa. Itse olen valmis maksamaan enemmän siitä, ettei yksikään alle kouluikäinen ole ainakaan minun toimieni vuoksi joutunut töihin jossain kaukana Aasiassa. Olen valmis maksamaan myös siitä, ettei ihan jokaisella vastaantulijalla ole sitä samaa viiden euron alennustoppia kuin minulla. Eikä tee yhtään pahaa, ettei minun uutta mekkoani ole jouduttu kuljettamaan lentokoneella maapallon toiselta puolelta ja on kai ihan hyvä juttu, ettei kaikkien yritysten tarvitse pihistellä työvoimasta siinä määrin, että asiakkaat joutuvat itse esimerkiksi palauttamaan sovittamansa vaatteet paikalleen.
Ehkä nykyajan marityttö ehtii siinä edistyksellisen jazzin kuuntelun ja runojen lukemisen välissä vähän miettiä eettisiäkin kysymyksiä ja siten vaatimaan niin itselleen, kuin muillekin ihmisille, jonkin sortin oikeuksia. En väitä, että Marimekko olisi jotenkin täydellinen yritys, mutta jos minulta kysytään, haluanko olla mielummin henkkamaukkapimatsu vai marityttö, osaatte varmaankin arvata mitä vastaan.
Halutaan: nahkalaukku
Otsikko taitaa olla hitusen harhaanjohtava, sillä en etsi mitä tahansa nahkaveskaa. Haluan laukun joka on kestävä, tyylikäs, tilava ja vaikka sitten vähän hintavampikin. En todellakaan halua mitään mikä on nyt hip, pop ja in. Ei kiitos niiteille, mustalle kiiltonahalle ja hapsuille. Haluan laukun, jota voin käyttää vielä viiden, ehkä jopa kymmenenkin vuoden päästä. En etsi vain laukkua, vaan luotettavaa ystävää ja elämänkumppania jota voi huoletta käyttää niin arjessa kuin juhlassakin -täydellistä laukkua voi yhdistellä asuun kuin asuun. Laukun pitää olla tarpeeksi persoonallinen, jotta se voisi olla tarvittaessa asukokonaisuuden juju, toisaalta myös sen verran hillitty ettei se varasta huomiota kokonaan.
Harmi vain, että sellaisen metsästäminen on suhteellisen tuskaista. Kun sanon, että laukku saa olla hintavampikin, tarkoitan jotain siinä kahden-kolmensadan paikkeilla. Tämä saattaa olla kompastuskiveni. Laukkuja tuntuu olevan kahta sorttia: henkkamaukan parinkympin muoviroinaa ja sitten toisessa ääripäässä hippusen tyyriimpiä pradoja ja dolcegabbanoita. Käytettykin toki kelpaisi, mutta en aio käyttää eBayta tai huuto.nettiä, suhtaudun niihin sen verran varauksella. Missioni vuoksi olen kolunnut varmaan kaikki mahdolliset kaupat, putiikit ja kirpputorit, mutta unelmieni laukkua, tai siis ainakaan sopivan hintaista sellaista ei vain tunnu löytyvän.
Muutama kuolettavan ihana yksilö on toki löytynyt. Mulberryt ovat vieneet sydämeni, seitsemänsadan hintalaput lämmittävät mieltä sitten vähän vähemmän. Myös suomalainen Lumi tekee ihania laukkuja, hintaa niilläkin se 500e. Katsotaanpa vaan, joku päivä repäisen vielä ja elän sitten pari kuukautta puurolla ja dyykatuilla riisimuroilla. Mitäpä ei epätoivoinen tyttö unelmiensa laukun eteen tekisi?
