Tehdäänpä ensi alkuun selväksi yksi asia: muoti ei kiinnosta minua pätkän vertaa. En väitä, etteikö muoti silti vaikuttaisi pukeutumiseeni, koska leijonanosa perusvaatekauppojen tarjonnasta on jotenkin kytköksissä pinnalla oleviin juttuihin. Pointti on se, että minulle on yhdentekevää, olenko muodikas. Tärkeintä on se, että itse viihdyn.
Siispä ei ole varmaankaan yllätys, että muotiviikot eivät herätä minussa sen suurempia tunteita ja aika harvoin catwalk-kuvatkaan aiheuttavat sen suurempaa sydämenväpätystä. Kun kuitenkin törmäsin Sally Janen suotuisalla avustuksella Eley Kishimotoon, totesin, etteivät vanhat merkit enää pidä paikkaansa. Sanotaan vaikka että se on poikkeus joka vahvistaa säännön.
Spring/summer 09
Ihan vaan siksi, että mekkoja, jotka eivät tarvitse kaverikseen oikeastaan mitään erityistä, koska ovat itsessään niin viehättäviä, ei voi koskaan olla liikaa.
Kuvat: Eley Kishimoto
And I was wearing this dress 'cause I wanted to impress
Summer somehow split us one by one
Okei, tästä on puhuttu jo ennemminkin, on aika laskelmoidun hipsteriä, huono kuvan- ja äänenlaatu, mutta en vaan voi vastustaa The Liken tyttöjen tyyli puree muhun. Sitä paitsi June Gloom on varsin kelpo ralli.
Oh! What-chu-ma-call-it ding dang dilly dilly da da hoo hoo!
Jos tuntuu että on koko ajan tukka huonosti, sukat rullalla ja muutenkin kiukuttaa, kannattaa käydä katsomassa syksyn sympaattisin elokuva, Mike Leighn Happy-Go-Lucky. Poistuin elokuvateatterista vatsalihakset krampissa, eikä muuten enää yhtään haitannut, että aamukiireessä päälle kiskotut vaatteet muistuttivat ainakin värimaailmaltaan sirkustelttaa. Se on toisinaan oikeastaan aika piristävää.
Poppy: Do penguins emigrate?
Zoe: What - do they move to the Costa del Sol?
Make playing that nothing else will change
Kun nyt ilmeisesti joka tapauksessa pyörin netissä, voin kai käytännössä samalla vaivalla jatkaa itseni ilmaisemista. Siitähän on vaan hyötyä. Ei pääse pilkkusäännöt unohtumaan nimittäin.
