That 70's Show

Looks like the end of days/ but it takes so much more/ for anyone to say/ we need another way/ but if we wanted one/ we'd do it just the same
The Like-June Gloom

The Like on vuonna 2001 Los Angelesissa perustettu kolmen nippanappa parikymppisen naisen, Charlotte Froomin, Tennessee Thomasin ja Z Bergin (kuvassa vasemmalta oikealle) yhtye. Indie-henkistä poprockia soittavat tytöt ovat päässeet kiertueelle sellaisten bändien kuin Kings of Leon, Maroon 5 jaPhantom Planet kanssa. Itse tutustuin yhtyeen musiikkiin muutama vuosi takaperin MTV2:lla soineen June Gloom -kappaleen kautta ja innostuin heti. The Liken musiikki on ihanan letkeää ja etenkin juuri tuon edellämainitsemani biisin haikea tunnelma on ihan lyömätön.

Musiikki ei ole kuitenkaan ainoa asia jonka tytöt taitavat, sillä tyyliseikat ovat heillä myöskin hanskassa paremmin kuin hyvin. Katsokaapa noita vaatteita! Esimerkiksi Are You Thinking What I'm Thinking -nimisen debyyttilevyn kansissa neidot esiintyvät hurmaavan herkissä vaatteissa. Värimaailmat ovat niin vaaleita ja harmonisia, etteivät pitsit ja harsokankaatkaan näytä yhtään prinsessaunelmilta. Olen ihan myyty. Tässä on vastapainoa Kaliforniassa jylläävälle "käytetään hei kaikki samaa stylistiä ja näytetään toistemme klooneilta"-buumilta. Kuka oikeasti tunnistaisi Nicole Richien ja Lindsay Lohanin toisistaan jos niillä ei olisi erivärisiä hiuksia? Esikoislevynsä ilmestymisen aikoihin britti-Ellessä oli juttu yhtyeestä ja Z Berg kertoi tuolloin tyttöjen tyylin salaisuudeksi Ebayn. Hän ei ole kuulemma koskaan maksanut mistään vaatekappaleesta yli 200 dollaria. Se on aikamoinen saavutus jos sattuu pukeutumaan mm. Missonin vaatteisiin.

Annan nyt kuvien puhua puolestaan. The Liken musaa kannattaa käydä kuuntelemassa vaikkapa yhtyeen nettisivuilta (linkki alhaalla). Musavideoissakin voi ihastella levyn kansilehtisestä tuttua 70-lukua henkivää tunnelmointia. Viralliset nettisivut ovat muuten varmaan tyylikkäimmät ja samalla söpöimmät joilla olen koskaan ollut. Sama pätee fanikamaan, T-paidat ja pinssit on ylisiistejä!


Wear the trousers.

Vaikka olenkin mekkojen ja hameiden suuri ystävä, olen viime aikoina saanut inspiraatiota pukeutumiseeni lähinnä miesten vaatetuksesta. Tietäisin niin tasan miten pukeutuisin, jos olisin mies! Kiroan tätä aina aamuisin kun en kerta kaikkiaan (muka) löydä pursuilevista kaapeistani mitään järkevää päällepantavaa. Miettikää, kun voisi aina vain vetää päälleen täydellisesti istuvan puvun! Se saa kenet tahansa näyttämään ihan uskomattoman paljon paremmalta! Eikä hyvin istuva, tumma puku voi koskaan mennä muodista! Joku voisi sanoa sitä tylsäksi, mutta etenkin sellanen vähän rokisti puettu puku on vaan niin kuuma! Tämä ei siis tosiaan tarkoita sitä että kuolaisin Manskulla bisnesmiesten perään. Ne ON tylsiä. Ja joo, en aio mennä ostamaan itselleni pukua, se näyttäisi vaan typerältä. Inspiraation hakeminen ja kopioiminen ovat aika eri asia...

Pukeutumisen saralla suuri suosikkini on ehdottomasti ollut maailman ihanin katumuotiblog The Sartorialist. Saan sieltä aina hyviä ideoita ja Scott Schumanilla on myös sana hallussa. Tämä kuvaa tuntojani myös tämän miestenvaatejutun ja ylipäätään muiden pukeutumisesta inspiroitumisen suhteen täydellisesti:


"I have often written about "abstract Inspiration" or the fact that I rarely shoot a look in which I like the entire look but only certain elements of the look. I think if you look at this blog and only say "yes" or "no" to the looks then you are really missing out."




En halua näyttää äijältä, muttei neiteilykään todellakaan ole juttuni. Tykkään yhdistellä maskuliinisia vaatteita ja asusteita esim. simppeleihin hameisiin ja naiselliseen kampaukseen ja meikkiin.


Parasta inspiraatiota itselleni viime aikoina ovat ehdottomasti olleet mm. Interpolin (ylempi kuva) ja Joy Divisionin jäsenet. Post-punk uppoaa pelkästään musiikkinakin mulle paremmin kuin mikään muu, mutta ei noi mittatilauspuvut ja trenssitakit ollenkaan pahalta näytä. Joy Divisionin keulakuvasta, Ian Curtisista, kertova Control (alempi kuva) on muuten tässä hiljan tullut elokuvateattereihin. En nyt tahdo hehkuttaa turhaan, mutta se on vaikuttavin ja upein elokuva jonka olen ikinä nähnyt. Suosittelen, olen viimeiset kolme päivää ollut ihan täpinöissä sen takia.


Lähden tästä sitomaan kravattiani (osaan tehdä kunnon solmun, kiitos vaihtisvuosi!) ja kuolaamaan muutamaa ylisiistiä trenssitakkia. Hihhei androgyynisyys!



LÄHTEET: http://www.pmvhphoto.com/, http://momentum.control.substance001.com/, http://thesartorialist.blogspot.com/, http://www.nilson.com/, http://www.topshop.co.uk/ , http://www.mulberry.com/

This isn't Paris. This is hell.

"There's a moment in life where you can't recover any more from another break-up. And even if this person bugs you sixty percent of the time, well, you still can’t live without him. And even if he wakes you up every day by sneezing right in your face... you love his sneezes more than anyone else's kisses. "

Olin muutama viikko sitten katsomassa ranskalaisen Julie Delpyn käsikirjoittaman, ohjaaman ja tähdittämän 2 päivää Pariisissa -nimisen elokuvan, joka oli aivan mahtava! Käsikirjoitus oli pullollaan rikasta dialogia ja jutut olivat kaikessa älyttömyydessään uskottavia. Parisuhderiidat ovat aika harvoin mitenkään erityisen rakentavia, mutta ah-niin viihdyttäviä! (niin siis jos ei itse ole siinä väännössä osallisena...) Delpyn huumori on jotenkin niin ihanan aitoa ja konstailematonta. Eikä pieni sarkasmikaan haavoita ketään, päinvastoin. Itsehän poistuin elokuvateatterista meikit poskilla kaikesta siitä nauramisesta. Tämä on pakko hankkia sitten DVD:llä!


Myös puvustus toimi elokuvassa loistavasti. Delpyn roolihahmosta Marionista ei yritettykään tehdä mitään perus Hollywood-heitukkaa, vaan pallean paljastavien pikkutoppien sijaan nainen näytti ihanan tavalliselta, mutta silti niin tyylikkäältä. Noi nörttilasit on sitäpaitsi ihan ylimakeet! En ehkä niitä itse pitäisi, mutta Delpyn karismalla mikä vaan näyttäisi hyvältä! Olen muuten ihan rakastunut tuohon ylemmän kuvan mekkoon! Koko asukokonaisuus hiuksia ja meikkiä myöten on kivan persoonallinen. Kyllä ne ranskattaret vain osaa.

Paint it black?

Miksi ihmiset rakastavat mustaa niin paljon? Okei, on totta että hyvälaatuinen, musta vaate aina tyylikäs ja varma valinta. Itse kun en auringossa, saati sitten solariumissa, paljoa viihdy, olen kesänkin jäljiltä kalpea kuin kalkkilaivan kapteeni. Meikkivoiteeni sävyn nimi on "Milk", antakoon se jotain osviittaa.

Viime syksynä Trendissä taidettiin mainita, että jos kalpeahipiäinen innostuu synkistelemään, on fiksumpaa käyttää esim. tummansinistä tai -vihreää, kuin mustaa. Allekirjoitan väittämän sataprosenttisesti. Musta on armoton etenkin valkoista naamaa vasten ja totta puhuen myös turhan tylsä ja turvallinen valinta. LBD on muuttumassa klassikosta kliseeksi.

Lauren Ambrose ei todellakaan läträä itseruskettavien kanssa, vaan luottaa posliinin voimaan. En sanoisi, etteikö Lauren olisi ihan nätti perusmustassakin, vaikka saankin siitä lieviä gootti-viboja, mutta tuo pehmeämpi ja naisellisempi violetti mekko tuntuu vain kaunistavan naista.

Musta mekko on myös Nicole Kidmanin tapauksessa jotenkin raskas ja saa hennon kantajansa kasvotkin näyttämään värittömiltä. Riikinkukkomekon väri on mielestäni aivan mieletön. Se tuo Nicolen silmiin hehkua, eikä ihon ja mekon välinen kontrasti ole läheskään yhtä jyrkkä, vaan paljon hienovaraisempi.

Kuvitelkaapa tuo Keira Knightleyn oikeanpuoleinen mekko mustana. Olisihan se edelleen kaunis, mutta paljon tylsempi. Värit tuovat näyttävyyttä, musta on... musta.

Ei mulla tosiaan ole mitään mustaa vastaan. Halusin vain ehkä sanoa sen, että musta on kuitenkin vain harvoille se kaikista paras vaihtoehto. Itse olen ainakin lopettanut täydellisen pikkumustan metsästyksen jo aikoja sitten. Olisi hyvä muistaa, että väriä saa elämään muillakin tavoin kuin vetämällä neonoranssit legginssit jalkaansa, onneksi.




Platinum Blonde Life

Tykkään jauhaa muodista, tyylistä, elokuvista, musiikista, lehdistä ja kirjoista ynnä muusta populaarikulttuuriin ja ylipäätään elämään liittyvistä asioista. Muiden blogeja aikani turvallisen välimatkan päästä lueskeltuani päätin laittaa oman pystyyn. Katsotaan mitä tästäkin nyt tulee, vai tuleeko mitään.