"Yeah, I'm a legend. You know, they call me the cautionary whale."

Kehtaisin väittää, että komedia on elokuvan lajityypeistä hankalin toteuttaa. Keskinkertainen peruspläjäys hoituisi amatööriltäkin, mutta etenkin vakavilla asioilla vitsailu on riskialtista hommaa. Viime vuonna sydämeni varasti muutaman Oscarinkin napannut Little Miss Sunshine, mutta pari päivää sitten sen rinnalle nousi saman tuotantoyhtiön, Fox Searchlightin, uusi komedia Juno. Olen totaalisen myyty.

Jason Reitmanin ohjaama elokuva kertoo 16-vuotiaasta Juno MacGuffista joka pamahtaa yllättäen paksuksi hyvälle ystävälleen Paulie Bleekerille. Tyttö ei ole mielestään valmis äidiksi ja tyrmättyään ajatuksen abortista, päätyy hän etsimään vauvalleen sopivia adoptiovanhempia. Tässä alkuasetelma elokuvalle joka sai minut nauramaan hysteerisesti, viis siitä että satuin olemaan yksin päivänäytöksessä. Kertoo aika paljon siitä miten elokuvan huumori iski minuun.

"You better pay for that pee-stick when you're done with it. Don't think it's yours just because you marked it with your urine! "

Toimiva huumori on nokkelan, omalla tavallaan uskottavia, pähkähulluja hahmoja sisältävän käsikirjoituksen ja taitavien näyttelijöiden summa. Ajoitus on kaikki kaikessa, ylinäytteleminen tai muutama väärä sana tekstissä saattavat viedä jutun hienoisesti mauttoman puolelle, jolloin ketään ei enää naurata. Vaikka hyvä komedia vaatii hienosäätöä ja tarkkuutta, ei se saa näkyä ja tuntua lopputuloksessa. Liika laskelmointi ja alleviivaus eivät aiheuta naurunpyrskähdyksiä vaan myötähäpeän aaltoja.

Junon käsikirjoituksesta vastaa Diablo Cody -niminen nainen (viralliselta nimeltään Brook Busey-Hunt), jonka CV:stä löytyy strippaaminen ja edellisestä bloggaaminen, elantonsa eteen voi tehdä mitä kummallisempia asioita. Vähemmän konventionaalisesta uravalinnasta syntyi myös 24-vuotiaana kirjoittu muistelmakirja Candy Girl: A Year in The Life of an Unlikely Stripper, kiitettävästi mediahuomiotakin saavuttanut teos. Kirjan valmistuttua Cody suostuteltiin tekemään käsikirjoitus. Tässä vaiheessa syntyi Juno, kirjoittajansa esikoinen, jonka nappaamista Oscar-ehdokkuuksista yksi on Best Original Screenplay. Ei yhtään huonommin ensikertalaiselta.

"Can't we just like kick this old school? You know, like I stick the baby in a basket, send it your way, like Moses and the reeds? "

Codyn luoma maailma on valloittava, teksti nokkelaa ja ihanan pisteliästä. Hahmot ovat harvinaisen upeita. En uskonut että yksikään komedia voisi hahmoissaan nousta samalle tasolle kuin Little Miss Sunshinen kokaiini-vaari, mykkäkoulua pitävä, ilmavoimiim kaihoava teinipoika ja elävä elämäntapaopas-isä, mutta Junostapa löytyy upeita vastuksia. Pitkäkoipinen, oransseja Tic Taceja popsiva juoksijapoika, isomahaista, rusetti-kauluspaita-yhdistelmässä kulkevaa matikanopettajaansa ihaileva cheerleader ja näpäkkä, koirasta unelmoiva äitipuoli muutaman mainitakseni ovat kaikki loistavia, mutta korkeimmalle sijoittaisin elokuvan päähenkilön, Junon. Miten joku voi olla niin teini, mutta samalla niin ihana?

Hyvästä käsikirjoituksesta ei ole mitään iloa jos lahjattomat näyttelijät menevät munaamaan sen. Junossa tästä ei ole huolta. Junon hahmo, jonka kaiken järjen mukaan pitäisi olla raivostuttava, on mielestäni ihana pitkälti Ellen Pagen Oscar-ehdokkuuden saavuttaneen, loistavan näyttelemisen vuoksi. Varmaan jok'ikinen arvostelija on kehunut Pagen ja muiden näyttelijöiden heittäytymistä rooleihinsa, enkä voi tehdä muuta kuin liittyä kuoroon.

"You should've gone to China, you know, 'cause I hear they give away babies like free iPods. You know, they pretty much just put them in those t-shirt guns and shoot them out at sporting events."

Viimeisenä pitää vielä kommentoida mahtavaa soundtrackia. Sehän piti ostaa jo kotimatkalla elokuvateatterista! Mukana mm.Kimya Dawson, Moldy Peaches, Buddy Holly ja The Kinks. Uutta ja vanhaa on yhdistelty niin taitavasti elokuvaa tukien että ihan itkettää.

Sanainen hehkutusarkkuni on virallisesti tyhjä. Youtube hoitakoon loput.




Haastattelussa ihanan sympaattiset Diablo Cody ja Ellen Page




Virallinen traileri




Maailman ihanin loppukohtaus. Jään tänne pillittämään yksin liikutuksesta. Menkää katsomaan, ostakaa soundtrack, ihastukaa.

Ei kommentteja: