Everybody but me.

Sain jostain kummasta päähäni että haluaisin sähkönsiniset, tolppakorkoiset nilkkurit. Arvatkaa vaan löytyykö sellaisia mistään?

Tein uuden ulkoasun (sopii hyvin yhteen noiden H&M-vuodatusteni kanssa...) Kuvassa on siis Katherine Heigl Alluren muutaman kuukauden takaisessa numerossa. Tykkään tosta photoshootista, se on vedetty ihanan överiksi.

Ainiin, voisin tässä samalla ottaa vastaan saamani haasteen.

1. Miten valitsit blogisi nimen ja nimimerkkisi?
Nimi Inside & out on tempaistu Feistin uusimmalta (nerokkaalta) The Pretender levyltä, jolta tuon niminen kappale löytyy. Se vain tuntui heti sopivalta. En halunnut nimeä joka viittaisi mihinkään tiettyyn asiaan kuten muotiin, elokuviin, musiikkiin tms. sillä aion kirjoitella vähän mistä sattuu enkä siksi halunnut määritellä blogia liian tarkasti. Sitäpaitsi tuo biisi on ihana.

"I ain't no vision, I'm the girl who loves you inside and out."

Nimimerkkini syntyi kirjaimia järjestelemällä, hyvin omaperäistä. Muistin vasta myöhemmin että Sia on myös erään australialaisen laulajan nimi. Lahjakas nainen, joten ei ehkä haittaa että ollaan kaimoja.

2. Miksi aloitit bloggaamisen?
Mulla oli tylsää ja halusin jauhaa :D Tämä toimii itselleni ehkä tavallaan myös leikekirjana. Tyyliä on kuitenkin huomattavasti helpompi työstää visuaalisena kuin vain päänsä sisällä.

3. Mikä on ollut parasta, mitä tähän mennessä olet kokenut bloggaamisen kautta? Entä ikävintä?
Kommentit ja se kun huomasin että mulla on tilaajia. Olin oikeasti syvästi liikuttunut! En ota tätä hommaa kuitenkaan niin vakavasti että mikään voisi tuntua niin kauhean ikävältä.

4. Mitä uskot blogillesi tapahtuvan vuonna 2008?
Kirjoittelen sen verran kuin kerkiän ja inspiraation mukaan.

Ei kommentteja: